Talvivaaran kaivoksen uraanilouhinnasta riittää mietittävää. Nikkelikaivoshan on jo toiminnassa, sitten oltiin muka yllättyneitä, että onhan siellä uraaniakin, ja taitaapa se lakikin sanoa, että oheismalmiotkin olisi otettava talteen. Talteenotto ei tunnu kovinkaan kummoinen prosessi olevan, ja uraaninkin joidenkin uskomusten mukaan saisi otetuksi talteen viimeistä atomia myöten, eikä sitä jäisi Talvivaaraan yhtään, ei kallioon eikä rikastusjätteisiin. Voisiko olla harhaanjohtavampaa ”tietoa”, mutta sitä aivan täydestä käypänä tietona jaellaan. Kaikkea uraania ei mitenkään yhdessäkään kaivoksessa saada talteen, eikä yksikään uraanikaivoksen suljetuksi tarkoitettu järjestelmä ole vielä tässä maailmassa pysynyt suljettuna ja siten vaarattomana ympäristölle. Sellaista esimerkkiä ei yksinkertaisesti ole missään maailmassa. Länsi-Euroopan uraanikaivokset on jo suljettu, eikä suinkaan siksi, että uraani niistä olisi otettu talteen ”viimeistä atomia myöten”. Ne suljettiin siksi, että ympäristöhaitat tulivat niin suuriksi, että kaivostoiminta on ollut pakko lopettaa. Paikallisten ihmisten aktiivisuus on pakottanut ympäristönsuojeluun myös poliittiset päättäjät. Näimme jokin aika sitten, miten saksalaiset jäteuraanin ottivat oikein muutaman kymmenentuhannen mielenosoittajan voimin vastaan. Miten käynee meillä Suomessa aikanaan, kun tuota lähes ikuisesti säteilevää kuonaa yritetään synnyinmaamme kamaraan upottaa?
Kaivoslain muutoksessa on otettava huomioon erityisesti sivukivien hyödyntämiseen liittyvät kohdat. Lainsäätäjien on pidettävä huolta siitä, että nikkelikaivoksen sen enempää kuin minkään muunkaan mineraalikaivoksen varjolla maahamme ei avata uraanikaivoksia. Nyt se on mahdollista ja niin jo yritetään tehdä, mm. Talvivaarassa. Talvivaaran kaivoksen avaajille ja myös ympäristöministerille ja ko. ministeriölle oli selvää ennen kaivostoiminnan aloittamista, että kyseisellä alueella on myös uraania. Se on ollut selvää jo vuosikymmeniä kaikille asioita seuraaville tahoille. Uraanin talteenottoajatus ei liene siis syntynyt nikkelikaivoksen aloittamisen jälkeen vaan ennen sitä. Oliko siinä mahdollisesti yksi syy kaivoksen avaamiseenkin, mene tiedä? Arvioikaa itse, hyvät lukijat. Ympäristöministerin osake kauppa nosti ainakin kovan äläkän!
Valtiontalouden tarkastusviraston toimintatarkastuskertomukset 154/2007 kertovat selvästi, miten kaivosten jälkihoidon laiminlyönti on jäänyt toteuttamatta myös suomalaisilta yrityksiltä. ”Yleisen turvallisuuden kannalta osa kaivoksista edellyttää lähes ikuista valvontaa ja hoitotoimenpiteitä.” Tässä suora lainaus em. raportista. Sama raportti kertoo, miten yrittäjät kaivosten ehtyessä ketjuttavat omistusta aina epävakaamalle yrittäjälle ja lopulta kaivostoiminta voidaan myydä käytännössä jopa yhdellä eurolla viimeiselle "yrittäjälle".Tämän tehtyä konkurssin tuo viimeinen hoitotyö (käytännössä siis ikuinen) jää alueen ihmisille ja veronmaksajille. Enon Paukkajan kaivos peitettiin vasta vuosikymmenten jälkeen ja tietysti veronmaksajien rahoilla. Sitä ennen tuo uraanikoekenttä sai rauhassa säteillä ympäröivään luontoon ja ihmisiin. Mitä jälkiä mahtoi jäädä? Siinäpä olisi jollekin riippumattomalle yliopistolle tutkimuksen aihetta paljon enemmän kuin nyt alkavan uraanimyönteisyyskyselyn tutkimus mm. Itä-Suomen yliopistossa. Yliopisto, joka rahasta lopettaa filosofian opetuksen saa monilta kulmakarvat kohoamaan pysyvästi päälaelle saakka. Tutkimusten tulokset uraanikaivosmyönteisyydestä eivät siksi vakuuta ainakaan allekirjoittanutta.
Kaivostoimintamme ja valtausvaraukset ovat Suomessa pääosin ulkomaisissa käsissä. Luonnonvarojamme ei hyödynnetä kansallisiin tarpeisiimme vaan niistä hyötyvät ylikansalliset yritykset ja kyse on globaalista raaka-ainehankinnasta. Kansallisvarallisuutemme valuu ulkomaisiin käsiin. Hoitamattomana kaivoslakimme antoi mahdollisuuden malmivarantojemme valtaukseen esteettömästi mille tahansa ulkomaiselle toimijalle ja he totisesti toimivat. Reilusti yli kymmenentuhatta valtausta on jo tehty. Jos nuo kaikki valtaukset toteutuisivat kaivoksina, me suomalaiset asuisimme reservaateissa ja itkien ikävöisimme isiemme synnyinsijoille.
Helsingin Sanomien kolumnissa 23.11. 2010 Elina Grundström kirjoittaa painavaa asiaa. Hän sanoo, että tätä menoa Itä- ja Pohjois-Suomi koverretaan reikäjuustoksi kymmenessä vuodessa. Kaivosvarausten pinta-ala on nelinkertaistunut vuodessa. Tämä on ollut aivan johdonmukaisen politiikan tulosta, sanoo Grundström ja on aivan oikeassa ja jatkaa ”Kaivosoikeuksien saaminen on Suomessa helppoa, halpaa ja lähes automaattista.” Sen lisäksi hallitus on tehnyt periaatepäätöksen tukea kaivoksia taloudellisesti. Siksi me olemme kaivosfirmojen suosikki maa, halpa ja helppo sanoo Grundström, eikä siihen voi kuin yhtyä! Näin on päässyt käymään, koska maamme vartijat, vallanpitäjät, eivät ole omalla vartiovuorollaan valvoneet.
Suomessa olevista kaivoksista on suomalaisten omistuksissa kaksi, Kemin kromikaivos ja Talvivaara. Viimeksi mainittu siirtynee isompien rahojen omistukseen suomalaisten käsistä jossain vaiheessa. Kiinnostusta jo on, eikä tämä ole sisäpiiritieto vaan johdonmukainen lopputulos maamme kaivospolitiikasta. Valtion saamat tulot ovat vähäiset rojaltit, reilun miljoonan luokkaa. Vanha, liian kauan vallassa ollut väki elää vanhaa aikaa luullen, että kaivokset työllistävät suomalaisia, mutta niinhän ei todellisuudessa ole. Päinvastoin, ne vievät työpaikkamme mm. alkutuotannosta ja matkailusta, mutta työtä tulee paikallisille vain nimeksi. ja lyhyeksi aikaa. Sen sijaan haitat ovat ikuiset. Hyvästä esimerkistä käyvät kiinalaiset, jotka ovat siirtyneet Afrikan kaivosmarkkinoille. He eivät palkkaa paikallista – ja varmasti olisi edullista – työvoimaa, vaan tuovat afrikkalaisille kaivoksille Kiinasta jopa kivenhakkaajat. Kaivokset ovat nykyisin järjestään saastuttavia suuria avolouhoksia, sillä niistä saadaan nopeasti ja omistajille tuottoisasti mineraalit talteen. Ympäristö on silloin helposti sivuseikka.
Ahneudella ei ole rajoja, kiinalaiset ostavat jo kaivososakkeita täältä mutta ei ole rajoja saasteillakaan. Ulkomaisten kannattaa tulla tänne kaivamaan ja viemään harvinaisia mineraaleja omiin tehtaisiinsa. Uudistuva kaivoslaki ei edelleenkään anna suojaa ulkomaisilta toimijoilta eikä suomalaisilta "kokeilijoilta". Kaivoslain uudistamisesta olemme pitäneet täällä Pohjois-Karjalassa kohtalaisen kovaa meteliä jo vuosikausia. Olisiko nyt viimeinkin aika tehdä siitä niin hyvä ja kansallisomaisuuttamme suojeleva, että tämän isänmaamme antimista saisivat nauttia vielä monet sukupolvet meidän jälkeemme. Vai jatkammeko tyylillä, meidän jälkeemme vedenpaisumus! Kannattaa etsiä käsiinsä myös tuo Elina Grundströmin kolumni ”Kaivokset eivät ole kultakaivoksia” ja todeta, että Suomen nykyisestä kaivoslaista ja kaivostoiminnasta huolestuneet tahot ovat oikeasti ja aidosti isänmaamme asialla. Näin itsenäisyyspäivän alla se olisi kaikille, erityisesti valmisteilla olevasta kaivoslaista vastuussa oleville suotavaa. Isänmaamme on vallattu ilman yhtään sapelin kalistusta. Annammeko sen jatkua?
Armi Rautavuori
